Viinan tie – Lassen tarina

Koulutehtävä. Keksitty tarina alkoholismin vaiheista. Kuinka auttaisit vaimoa?

Lasse herää aamulla herätyskelloonsa. Mieli on sumuinen ja jano kova. Tänä-torstaina häntä ei huvittaisi lähteä lainkaan töihin. Olo on levoton ja epämiellyttävän hikinen. Hän nousee varovasti ylös vuoteestaan ja varoo herättämästä vaimoaan. Lasse suuntaa keittiöön epävarmojen ajatusten pyöriessä mielessä. Hän tuntee etäistä häpeää, mutta ei tiedä oikein mistä. Hän vain tuntee olevansa huono. Heikko. Hän ei siedä näin lujaa heikkoutta itsessään. Saapuessaan keittiöön hän kaataa lasin täyteen vettä ja hörppää sen alas yhdellä kulauksella. Vesi maistuu taivaalliselta, mutta täyttää pian vatsan. Nyt katosi orastava näläntunnekin. Hän muistaa, että kahvinkeitinkin olisi iskuvalmiina. Lasse oli edellisiltana laittanut sen latinkiin, sillä hän halusi olla skarppina heti aamusta. Nyt hänen ei kuitenkaan tee yhtään mieli kahvia. ”Se saisi vain pahan olon aikaiseksi”. Olo oli omituisen virkeä ja levoton. Kärsimätön, mutta jaksava. Lasse tietää sen kestävän vain nyt aamupäivän, sillä noin puolilta päivin iskisi varmasti ikävä väsy ja masennus. Hän muistaa, että on tuntenut tämän tunteen muutamia kertoja aikaisemminkin. Lasse päättää olla rehellinen itselleen, ja toteaa ylilyönnin tapahtuneen. Hän tuntee, että koko eilinen oli virhe. Hän tietää, että kuusi pitkää olutta illassa on juuri se määrä minkä hän uskaltaa ottaa voidakseen ajaa vielä autoa aamulla. Nyt hän oli juonut kahdeksan. Lipsahdus oli tapahtunut hyvän ja innostavan elokuvan myötä. Vaimo ja lapset olivat menneet jo aikaisemmin nukkumaan, joten Lasse oli päättänyt viettää itsensä kanssa vähissä olevaa laatuaikaa, ja hups, hän olikin ottanut muutaman bissen enemmän kuin tavallisesti. Nyt nämä ”muutama ylimääräinen” painoi hänen mieltään. ”Minä juon kyllä liikaa. Täytyy vähentää. Mutta ei tämä mitään, erehdyksiä sattuu itse kullekin. Nyt täytyy oikeasti vähentää” hän mietti hieman häpeissään. ”Ei tämä maailmanloppu ole”. Lassen pestessä hampaitaan hän katsahtaa peiliin. Silmät ovat punertavat. Hän pohti, että nyt tämä kaikki saisi loppua. Että enää hän ei haluaisi tuntea tällaista. Että enää hän ei retkahtelisi juomaan mitään ylimääräisiä oluita arkipäivinä. Päivinä, jolloin hänen täytyy olla skarppina töissä. Nyt hän lopettaa kokonaan arki-iltajuomiset. Hän tunsi päätöksen olevan samalla varma, mutta jokin epävarmuuden nyanssi kaiversi silti syvällä sisimmässä. Ajatukset ailahtelivat edestakaisin. Lasse pohti itsekseen, että nyt oli ehkä kesälläkin jäänyt vähän liikaa tuo juomakausi päälle, mutta toisaalta, oli ollut niin paljon juhlia. Melkein joka viikonloppu. Työtahtikin oli todella hektistä, ja se kuormitti. Lasse tuumi, että olisi varmasti loman tarpeessa. Hän sai hampaansa pestyksi. Häntä ahdisti suunnattomasti vessan sotkuisuus. ”Voi helvetti, voisi se vaimokin hieman auttaa tässä siivoamisessa nyt kun töissäkin on raskasta” hän tuumi hiljaa itsekseen. ”Ahdistaa tällainen”. Lasse puki työvaatteet ylle.  Ne olivat jääneet ryttyyn saunatupaan eilisen työpäivän jäljiltä. Hän kävi vielä antamassa nukkuvalle vaimolleen poskisuukon. Vaimo hymyili hieman ja toivotti hyvää työpäivää. Lasse kiitti ja toivotti samoin vaimolleen. Hän käveli eteiseen ja huomasi kuinka lapset olivat jättäneet kengät täysin sikinsokin. Se ahdisti Lassea suunnattomasti. ”Saisi oikeasti nuokin pitää vähän jotain järjestystä tässä talossa ja laittaa edes kengät paikoilleen!”

 

Istuessaan aa-kerhon kokouksessa Lassea otti suunnattomasti päähän. Häntä ei tällainen uskonnollinen ryhmä kiinnostanut pätkänvertaa, mutta pakkohan hänen oli siellä vain käydä. Helvetti. Hänen ei tehnyt mieli edes juoda. Kerho oli ihanan tukeva, mutta Lasse ei oikein ymmärtänyt mitä hän siellä teki. Hän ei yksinkertaisesti kokenut saavansa sieltä mitään. Silti Lasse kävi kokouksissa säännöllisesti. Hänet oli määrätty käymään viidessä istunnossa, ja hän halusi ne mahdollisimman pian suoritetuiksi. Nämä istunnot, ja kolmen kuukauden päihteetön jakso, oli pieni rangaistus, sillä hän saa kuitenkin pitää työpaikkansa. Ja tätä työtä hän tarvitsi elättääkseen vaimonsa ja kaksi lastaan. Eniten koko touhussa Lassea otti päähän ajokortin menetys. Kuukauden takaisen aamuratsian puhalluslukemat eivät yltäneet törkeiksi, mutta poliisi määräsi silti ajokiellon muutamaksi kuukaudeksi. Vielä olisi siis kuukausi odoteltavaa. Onneksi pomo oli ollut suopea ja mahdollisti hänelle toimistotöitä kunnes ajokortti palautuisi. Pomo olisi voinut antaa potkutkin, sillä ajokortti on edellytys työmaiden tarkasteluun. Kaupungin yleisenä linjauksena kuitenkin oli hoitoon ohjaus. Pomo ja Lassea olivat yhtämieltä siitä, että kyseessä oli lähinnä ikävä vahinko, joten AA-kerhon istunnot tuntuivat kaikkein helpoimmalta hoitomuodolta. Olkoonkin, että jo ajatus niistä hävetti Lassea.

”Etanoli lisää aivoissa dopamiinin ja endorfiinien eritystä, estää NMDA-reseptoreita”. Vaimo lukee wikipediasta. ”Tuottaa mielihyvää ja blokkailee välittäjäaineita. Näin se siis hidastaa, vahingoittaa ja vääristää muistia. Hmm..” Vaimo oli saanut A-klinikalta paljon tietoa alkoholista ja sen haitoista, mutta silti hän huomaa kerta toisensa jälkeen etsivän tietokoneeltaan lisää tietoa alkoholismista. Aluksi hän ei uskaltanut edes avata linkkejä alkoholismista, sillä jo ajatuskin siitä oli pelottavan leimaava. Niinpä hän etsi tietoa työuupumuksen oireista ja sen hoidosta. Vaimo kuitenkin puolivahingossa päätyi lukemaan päihdelääkäri Juha Kemppisen kirjoituksia. ”Alkoholismin varhaisvaiheen kuvaillaan kestävän noin seitsemän – kymmenen vuotta.” Se oli herätys. Hän laskeskeli miehensä Lassen käyttäneen päihteitä nyt kuluneiden kymmenen vuoden aikana suhteellisen intensiivisesti. Ei päivittäin, eikä edes viikottainkaan, mutta että tahti on viime vuosina huomattavasti kiihtynyt. Lasse on myös paljon ärtyisämpi ja poissaolevampi kun normaalisti. Ja ahdistuneempi. Hän valittaa, että kaikki ahdistaa. Ehkä kyseessä ei olisikaan pelkkä työuupumus? Ja voi herran jumala mikä sietokyky hänellä viinaankin jo on? Viskipullon lisäksi voi päivänmittaan mennä kymmenenkin olutta. Niin, siis mikäli Lasse aloittaa juomisensa aamulla, niin kuin hän joskus saattaa salaa tehdä. Vaimo on joskus kuullut aamusuihkussa sihahduksia. Juoma määrät ovat jo paljon enemmän kun monella muulla tutulla. Krapulaa sen sijaan vaimo ei ole miehellään juuri nähnyt. Aivan kuten Kemppinenkin kirjoittaa. ”Krapulat katoaa.” Lassella ei ole ollut juuri krapulaa, ellei oteta sitä yhtä satunnaista juomaputkea, jolloin Lasse oli ystäviensä kanssa viettämässä kolmipäiväistä juhannusta. Sen jälkeen hän oikein tärisi krapulasta. Vaimo muistaa kuinka Lasse kaksi vuotta sitten menetti ajokorttinsa ja oli jopa viitisen kuukautta täysin raittiina. Ne olivat ihanan rauhallisia aikoja. Perhe-elämäkin oli ihanaa! Valitettavasti yhteisen etelän reissun jälkeen Lasse oli taas alkanut ottamaan olutta. Ensin vain viikonloppuisin saunassa, ja myöhemmin vähän iltaisinkin. Töissä alkoi kuulemma olla taas todella hektistä. Lasse kertoi olevansa kovien paineiden alla. Vaimo oli alkanut nyt viime aikoina huolestua toden teolla, sillä juomisesta oli tullut monesti koko viikonlopun kestävää tissuttelua. Näin oli jatkunut jo puolisen vuotta monena viikonloppuna. Lassen olut aukesi perjantaina heti töiden jälkeen, ja viimeinen sunnuntaina ennen nukkumaan menoa. Arjen alkupäivinä Lasse oli aina todella vetämätön eikä puhunut yleisesti juuri edes työpäivistään. Vaimo oli alkanut pelätä, että Lassella olisi päihderiippuvuus ja että hän menettäisi pian työnsä kaupungilta. Vaimo pelkäsi, että Lassella olisi sairaus nimeltä alkoholismi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

3 + 5 =