Koulutyö

Avoimen dialogin hoitomalli (keroputaan malli)

Koulutyö – Yhteisöhoito

Koulutyön aloittaminen tökki heti alkumetreillä niin pahasti, että voi hyvä luoja. Ajatuksia ei synny mistään. Aikataulut nakutti menemään ja tuntui ettei toivottu viimehetken paniikkikaan ota tullakseen. Jo pelkkä vilkaisu tietokoneeseen sai juoksemaan pitkin seiniä. Poistuin lopulta kotoa klo 1.00 yöllä ja palasin noin klo 16.00 hyvin levänneenä. Siihen päivälliseksi kebab ja einsatzgruppenin tekemiä hirmutöitä (näistä jälkimmäisessä ilmenee ikävästi ihmisyyden pieleen mennyt yhteisöllisyydentaju). Naputtelin muutaman tekstiviestin joissa kerroin miten vieläkin tökkii siihen malliin jotta voi hyvänen vittu. En ollut ihan varma olinko ymmärtänyt edes tehtävänantoa oikein. Tehtävä oli kyllä kirjoitettu selkeästi, mutta valokuvani siitä ei. Aiheena oli jotakin yhteisöhoidosta. Jostakin sen periaatteista. Mieleeni ei aluksi tullut mitään järkevää, ja olen maailman huonoin kaveri kirjoittamaan aiheista jotka tökkii. Tiedän yhteisöhoitoa käytettävän paljon ja toimivasti päihdetyössä, mutta mieleeni ei piirtynyt kuvaa mistä kirjoittaa. Aikani pähkäillessäni asiaa, jostain leijaili mieleen keroputaan malli. Olin joskus vuosia aiemmin lukenut siitä ja muistin kuinka innoissani olin. Yllätyksekseni innostuin uudestaan. Valitettavasti tuoreessa muistissani ei ollut juuri mitään jälkeä sen menetelmistä, joten eipä auttanut muuta kuin käydä työhön ja etsiä tietoa. Ja hyvä että tein niin, sillä suurten sattumien summana, ikään kuin kirsikkana kakun päällä, yhdistyi elämäni polut yhdellä heitolla. Olin eilen saanut iloisen tiedon, että pääsen muutaman viikon kuluttua sairaalan psykoosiosastolle työpaikkajaksolle (tämä tuli täytenä yllätyksenä, sillä en ollut hakenut paikkaa). Nyt nämä kaksi polkua, vaadittava ajatustyö ja tuleva työtyö, kohtaavat kuin taikaiskusta.

Vaikeasti psykoottisten potilaiden hoitoa alettiin kehittää 80-luvulla osana valtakunnallista skitsofreniaprojektia. Yhtenä tavoitteena oli vähentää laitoskeskeisyyttä, sekä tietysti parantaa potilaan sekä hänen omaistensa elämää. Tornion keroputaan sairaalassa kehitettiin avoimen dialogin hoitomalliksi kutsuttua periaatetta, jonka tulokset ovat olleet kansainvälisestikin huikeat. Koska yhteisöhoidon ja avoimen dialogin hoitomallin toimintaperiaatteet ovat pitkälti samankaltaisia, otan diktaattorin valtuuksin oikeuden suunnata katseeni avoimen dialogin hoitomalliin johtuen tulevasta työpaikkajaksostani. Tavoitteet molemmissa ovat samat. Tarkoitus luoda turvallista ja ymmärtävää yhteyttä potilaan, sairauden ja ympäristön välille, ja edistää kuntouttavaa ja rikkaampaa elämää kaikille sairauden vaikutuspiirissä oleville. Käytännössä parantaa potilas tarjoamalla uusia sosiaalisia työkaluja ja kokemuksia niiden käytöstä.

Tarkastellaanpa avoimen dialogin hoitomallin keskeisimpää periaatetta.

Eräs keskeisistä ajatuksista avoimen dialogin hoitomallissa on hoitokokouskäytäntö. Kun potilas saapuu ensimmäistä kertaa sairaalaan, hänen omaisensa sekä häntä avohoidossa hoitaneet hoitajat kutsutaan kaikki yhteiseen kokoukseen. Tässä kokouksessa kartoitetaan potilaan tilanne, lääkitys ja mennyt elämä yleensä. Pohditaan mitä hänen elämässään on tapahtunut, millainen on sairauden luonne ja että miten toimia seuraavaksi. Kaikkien kuulleen. Luottamuksella. Tehdään siis yhteinen hoitoanalyysi ja hoitosuunnitelma.
Mahdollisimman tarkka ymmärrys potilaan elämästä ja sairauden luonteesta on paras lääke tulevaisuutta katsoen, ja se monesti myös parantaa potilaan omaa luottamusta hoidon parhaaseen onnistumiseen.
Skitsofrenia on sairautena monisyinen ja siksi sen hoito on yksilöllistä. Moni meistä on varmasti kokenut tilanteen, jolloin on nukahtamassa, ja jolloin uni sekä todellisuus sekoittuvat. Todellisuuden kokemus on tällöin uniajatusten vietävissä, vaikka fyysinen maailma pysyy täysin paikallaan. Tämä tila kuvaa osin hyvin myös skitsofreniaa sairautena. On ymmärrettävä, että tällaisessa maailmassa elävän tunne-elämä, kuin myös siihen vastaaminen, on haastavaa. Siksi usein juuri psykoosivaiheessa pyritäänkin saamaan kaikki potilaan vaikutuspiirissä olevat henkilöt mukaan yhteiseen kokoukseen. Niin potilas, hoitava henkilökunta kuin läheisetkin. Näin saadaan strukturoitua harhat, epäjohdonmukaisuudet ja motoriset haitat kaikille yhteisesti ymmärrettävään muotoon. Yhteinen pyrkimys ymmärtämiseen luo yhteisen ymmärryksen. Tämä on avoimen dialogin pääperiaatteita: potilaan, moniammatillisen työryhmän ja läheisten yhteisymmärrys sairaudesta ja sen hoidosta. Potilas voi luottaa ympäristöönsä ja ympäristö potilaaseen. Ei ole enää harhaa ongelmana, vaan on yhteisymmärrys harhasta. Syntyy hoitosuunnitelma, joka on yhdessä tehty ja hyväksytty. Tilanteiden vaihdellessa on kaikkien osapuolten helpompi suhtautua muutokseen, eikä jämähtää syyttelemään muita.

Kun keroputaan sairaallaan perustettiin kriisipoliklinikka, jonka tehtävänä ja vastuuna oli uusien potilaiden hoitokokouksien järjestäminen välittömästi heti ensimmäisestä yhteydenotosta, laski sairaallaan sisään otettujen potilaiden määrä 40%. Tämä mielestäni korostaa avoimen dialogin kannattavuutta jo heti alkuvaiheessa. Resurssit suunnataan tällöin inhimillisiin kohteisiin. Tilanteeseen puututaan heti, potilas kuntoutuu ilman laitoshoitoa ja saa enemmän voimavaroja läheisistä, omaiset oppivat enemmän rakkaansa sairaudesta ja sen hoidosta sekä saavat uskoa, että eivät ole niin voimattomia sairauden suhteen, vaan jopa näkevät itsensä kuntouttavina tekijöinä, ja lääkärit sekä hoitajat oppivat enemmän hoitomuodoista, jotka edistävät arvokkaampaa, itsenäisempää, terveempää ja tunnerikkaampaa elämää.

Olettaisin, että yhteisöhoidon menestystarinat liittyvät samoihin periaatteisiin kuin keroputaan malli. Kerätään porukka kasaan ja strukturoidaan yhdessä ajatuksia uudelleen luomalla hyviä kokemuksia. Esimerkiksi päihdekuntoutujien on turvallista jakaa rankkoja kokemuksia viinan riivaamasta elämästä ohjatuissa ryhmissä ja huomata, että eivät ole yksin asioidensa kanssa, ja että monilla muillakin on itseasiassa samankaltaisia kokemuksia ja tuntemuksia. Syntyy rohkaiseva ilmapiiri puhua ja kattavampi ymmärrys itse sairaudesta. Näin kukaan ei ole tarjoamassa sairautta ylhäältäpäin vaan sen luonne voidaan ohjatusti itse havaita. Omassa rauhassa.
Huomataan, että todellisuus ja elämä jonka raskas viinankäyttö luo, on hieman samankaltaista kaikilla, mutta että siitä pääsee yli. Todellisuuden muuttuessa uudeksi (raittiimmaksi), myös tunne-elämä muuttuu, ja siten myös tarvittavat sosiaaliset työkalut muuttuu, ja siten myös minäkuva muuttuu. ”Minä olen herra x, ja olen alkoholisti” on sanonta, jota voidaan kuulla aa-kerhojen kokoontumisissa. Tämä lause ei vahvistuta heitä sairauden tunteesta vaan päinvastoin. Se muistuttaa uudesta minäkuvasta. Se muistuttaa uudesta rohkeammasta persoonasta. Se muistuttaa itsensä kohtaamisesta ja hyväksynnästä. Lause on ikään kuin itselleen myönnetty ylennys. Kenraaliksi kohonnutta everstiä kutsutaan kenraaliksi ja hän on varmasti siitä ylpeä. Kenraalit ovat hyvin itsetietoista väkeä, kuin myös moni viinan jättänyt kaveri. He ovat oppineet hyväksymään itsensä uutena vahvempana persoonana ja saaneet siihen yhteisönsä hyväksynnän ja arvostuksen. Nyt he vaativat itseltään tämän uuden persoonan uusia voimavaroja ja uusien sosiaalisten työkalujen käyttöä.

Yhteenvetona voin kai antaa oman tulkintani yhteisöllisestä hoidosta. Tarkoitus on luoda ympäristö, jossa sairauden tai mielenhäiriön hoitoa ei tarjota ylhäältäpäin, vaan siitä opitaan ymmärtävänä yhteisönä hyvällä ohjauksella niillä tiedoilla ja taidolla, joita on luotettavasti kerätty ja onnistuneesti sovellettu..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

52 + = 61