Ihmisyydestä yleisesti

Ihmisyys yleisesti

On aidosti mielenkiintoista huomata minkälaisia käsityksiä itselläni ja itse kullakin on ihmisyydestä yleisesti. Omasta elämästäni on ollut ehkä hauskinta löytää, että vaikka olen olettanut tai jopa ilmaissut jonkun asian olevan yhdellä tavalla takuuvarmasti totta, niin kukaan muu ei ole vielä koskaan osannut osoittaa asioiden olevan täysin niin. On niin valaisevaa huomata, että arkielämä on itseasiassa miljoonasti helpompaa, kun ymmärtää olevansa aina enemmän tai vähemmän väärässä. Tällöin jonkinlaiselle totuudelle jää enemmän sijaa.

Itseäni ärsyttää olettamukset kun puhutaan tunne-elämästä. Yleensä jonkinlaisena premissinä pidetään suurta rakkaudellisuutta tai parisuhdetta. Tämä ärsyttää lähinnä siksi, että olen henk.koht todella innostunut tunteista yksilönä ja koen, että monen muunkin olisi hyvä olla. Tunteet ovat kuitenkin elämässämme se tuulilasi millä valitsemme puolison, ja millä valitsemme kodin missä asua. Kaikki ne tärkeät arkiset tekijät. Tunteista on hyvä ymmärtää seikat, kuten se, että miten niitä koetaan? Miten ne elävät kehossa? Miten tulkitsemme kehoamme? Miten tunnetiloja uskaltaa kohdata? Mitkä eri tekijät vaikuttavat niiden luomiin kokonaisuuksiin? Etenkin miehillä tuntuu elävän käsitys, että tunne on jotakin, mikä on haaste kohdata, koska se on miehisyydelle jotain liian herkkää. Tämä saattaa toimia rajoittavana tekijänä esimerkiksi puolison valinnassa.

Kukaan, joka on jostain joskus jotain tajunnut, ei ole jatkuvasti herkkä, iloinen tai surullinen. Ei kukaan. Kaikki tunteet elää aina. Mitä enemmän niihin olen kiinnittänyt huomiota, niin itsessäni kuin muissa, niin aina ne ovat eläneet jollakin tavalla. Käytännössä tämä tarkoittaa myös sitä, että mitä tulee tunnetulkintaani, niin itse en voi olla koskaan niissä aivan täysin väärässä. Tämä on tieto, joka on valehtelematta tehnyt minut hyvin hyvin iloiseksi. Ja tahdon avata tätä hieman. Nimittäin, jos ihminen ei ole vain yksi tunne, kuten iloinen, pelokas tai surullinen, se voi olla kaikkea sitä mitä pelikenttä hänelle tarjoaa. Ja kaikilla mahdollisilla tavoilla! Ja tämä pelikenttä hyvät naiset ja herrat, on se yhteiskunta ja todellisuus mitä me elämme. Tämä pelikenttä on se, mikä heijastuu meihin, ja mitä me heijastamme muihin. Jos saat yhden ihmisen voimaan helvetin hyvin hymylläsi, kiitoksellasi, kohteliaisuudellasi tai jollain luonteenpiirteelläsi, hän saattaa itse tahtoa voida kokonaisvaltaisesti paremmin joka päivä, ja voala! Tämä kaveri puree ehkä huulta lujempaa, kartoittaa ja selvittää sen pelikentän jossa hänen arkinen elämänsä tapahtuu, ja saa elämänlaatunsa paranemaan! Näin yhteisömme saa taas yhden hyvän syyn juhlia ja olla kiitollinen. Tahdon vielä sanoa, että pelikenttä voi toimia joko pieni suljettu piiri tai koko maailma. Tämä on valinta, jonka varsinkin lukutaitoiset voivat Suomessa tehdä.

Tunnen itse surua kun katson ihmistä, joka ei tunne mitään kiitollisuutta elämästään, ja joka siten ei pysty ilmaisemaan sitä arjessaan. Joka ei voi sanoa kiitos tästä päivästä tai kiitos tästä ihmisestä! Kiitos tästä hetkestä! Elämä ei tietenkään ole pelkästään herkkää ja haurasta, vaan myös sotia ja vihaa, työttömyyttä ja paskaa, mutta myös terveitä haasteita, toiminnallisuutta, intohimoa, rakastelua, naimista ja suudelmia. Kiitolliseen elämään tähtäävä itsetutkiskelu olisi mielestäni monelle edistävä tekijä. Kiitollinen elämä on kantava voima, ja se toimii niin sodassa kuin rakkaudessakin. Se purkaa rajoitteita.

Olet mitä tahdot olla.

Yhtenä ytimenä mitä ajattelen myös, on, että vaikka kuinka päivittelisimme omaa tilannettamme, työtämme, maailman tilannetta, kaikkea kokemaamme pahuutta, tai syytetään muita elämämme laadusta, niin silti mielelliset työkalut vaihtoehtoiseen elämään on olemassa. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki muu ja pahaksi koettu pitäisi muuttaa tai hylätä. Ei todellakaan. Mahdollisuus, että elämä olisi täysin sellaista kun me itse tahtoisimme sen olevan, on aina olemassa. Juju on kuitenkin siinä, että elämämme ei tule koskaan olemaan pelkästään sitä mitä itse tahtoisimme sen olevan. Tulemme aina olemaan kompleksisia. Kannamme aina tietyn kuorman. Tulemme aina olemaan toistemme heijasteita, ja se tulee aina vaikuttamaan meihin. Tiedostamme sitä tai emme. Tämä tuntuu olevan monen vaikea ymmärtää. Tämä on yksi este sille, että omaa elämää ei uskalleta lähteä korjaamaan, vaikka kaikki sisällä olevat asiat siihen suuntaan viestittäisikin. Pelätään, että muututaan ihanasta ihmisestä kamalaksi pedoksi. Myös yhtenä ansana toimii itseymmärryksen puute. Rupeamme korjaamaan itsestämme juuri niitä asioita joita ei todellakaan tulisi korjata. Varsinkin narsististen parisuhteiden jälkeen tällainen saattaa olla hyvinkin todennäköistä, sillä henkilöltä on monesti riistetty terve itsetunto, eikä hän tiedä enää mikä osa itsestä on se, mistä hän itse pitää. Kun tähän vielä lasketaan mustamaalaus lähipiirille, mielellinen pelikenttä supistuu, ja siitä suosta on todella raskasta nousta.

Olemme kaikki täynnä pieniä nyansseja asioista, joita emme voi täysin havaita. Näistä nyansseista syntyy kokonaiskuva, jonka heijastamme muille. Iloisuus, positiivisuus, henkisyys, sielullisuus, kauneus, intohimo, ylpeys. Ne elävät sisällämme enemmän tai vähemmän. Me näemme niitä toisistamme. Yleinen kompastuskivi tuntuu olevan siinä, että emme täysin ymmärrä miten nämä kauniit asiat toimivat. Rehellisesti sanottuna yksi varmin asia on, että ne toimivat hyvinkin kompleksisina osina. Ne rakentuvat meihin elämän mittaan. Liikaa tuijoteltuna ja yksilöitynä nämä kauniit piirteet alkavat kuitenkin toimia reaktiivisesti ja siten haitallisesti. Esimerkkinä vaikkapa, että tukalan paikan tullen turvaudutaan liikaan henkisyyteen, ja fyysinen suhteellisuudentaju unohtuu. Tai sitten pyritään olemaan ylipositiivisia, vaikka kaikki menee selvästi päin vittua. Koitat ehkä iskeä miestä/naista liian intohimoisesti ja suutut, koska homma meni vituiksi. Tästä teet vielä typerämmän johtopäätöksen, että et voi koskaan iskeä ketään, koska olet vain tällainen. Liiallinen kuvitelma meistä tietynlaisina yksilöinä rajaa rationaalista toiminnallisuuttamme, ja konkreettinen ongelmaratkaisutaito ikään kuin rajautuu vain yhteen dimensioon. Jäämme näin tuijottelemaan liikaa yksittäisiä tekijöitä. Yksittäisiä piirteitä. Elämää ei voi elää täydellisesti, mutta sen voi elää suhteellisen tasapainossa. Tasapaino tarkoittaa enemmän sitä, että olet vähän kaikkea, ja kiikutat niitä piirteitä edes takas, eikä sitä, että olet vain jotakin yhtä joka nököttää paikallaan. Esimerkiksi Intohimoinen ihminen voi olla yhtä tasapainoinen kuin masentunut ihminen. Tai että intohimoinen ihminen voi olla täysi mulkku. Tai että täysi mulkku voi elää tasapainossa.

Mitä tulee kaikkiin muihin ihmisiin mitä maailmassa on, tekee sen, mitä sinä olet. Olet kaikkien muiden ihmisten heijastuma. Se, mitä itse tunnet kauneutena tai vaikkapa intohimona, on se, miten muut saavat sinut kokemaan sen. Olet käytännössä fyysisellä tasolla muiden ihmisten heijastumaa. Ja tällaista vuorovaikutusta käymme läpi elämän kaikkien niiden ihmisten kanssa joita tulemme kohtaamaan. Ei tule universaalia pistettä, jolloin olisit esimerkiksi vähemmän intohimoinen kuin ennen. Kysymys on yksinkertaisesti siitä, että toiset vain saavat sinusta paremmin tietyt piirteen nyanssit esiin. Ja että itse oikeasti nautit jostain tietystä omasta piirteestäsi ja tahdot ilmentää sitä. Ja jotta et nyt näiden lauseiden jälkeen kokisi itseäsi kaikkien muiden ihmisten ja yhteisöjen mielipiteiden huoraksi, älä välitä, sillä kukaan toinen ihminen ei voi ilmentää kaikkia tuntemuksiaan sinusta eikä kenestäkään muusta. Meidän kykymme ilmaista itseämme on todella rajoittunutta, vaikka puhua pälpättäisimme kokoajan. Tämän tietää varsinkin vastarakastunut ihminen, joka haluaa ilmaista kuinka ihana toinen on. Sitä ei vain voi tyhjentävästi sanoa!

Tunteet elävät enemmän kehossa, rationaalinen äly elää enemmän päässä. Nämä eivät sulje toisiaan pois, eikä näitä ajatuksia kannata kokea liian ahdistavana. Päinvastoin, on hyvä että nämä kaksi linkittyy toisiinsa. Ajattelulla voi helpottaa kovia fyysisiä haasteita, ja liikunnalla voi rakentaa tunnepuoltaan. Rakkaus on parhaimmillaan intohimoisen tasapainoista räiskyntää! Näin sen itse koen.

Itse uskon myös, että tietoisuus on muutakin kun kehollista ja rationaalista oloa, mutta en pysty sitä sen tarkemmin selittämään. On oikeasti täysin mahdotonta ilmaista mitä jotkut tuntemukseni edustaa. Onko se universaalia älyä, intuitiota, totuutta, ohjausta, johdatusta vai mitä se on. Millä nimellä sitä voisi kutsua? Jotkin asiat vain tuntuvat oikeilta ja saavat minut voimaan hyvin. Se tuntemus tarjoaa ratkaisuja, eivät syyllisiä. Se tunne löytää oikeita sanoja. Siinä on tiettyä maagista selittämättömyyttä mitä moni ulkopuolinen ehkä haluaisi selvittää, mutta monesti joutuvat pettymään, koska kaikkea ei voi eikä tarvitse selittää. Monesti nämä keskustelut etenevätkin siihen, että minusta uskotaan jotain outoa, tai minuun ei uskota, ja minua se ei kuitenkaan edes kiinnosta. Koen, että sellaisella keskustelulla ei ole arvoa.

Loppuun vielä ajatus. Jos Joonas 29v, syntynyt salossa, on minuuteni ruumillinen osa, hänen fyysinen vaelluksensa, ja tuhannet sikaviisaat ajatukset ovat vain päänsisäisen höpöttäjän sanelemia tuntemuksia, ajatuksia ja tulkintoja, niin mikä on se kaveri, joka hänen päänsä sisällä kuullee niitä asioita, kokee niitä, ja ehkäpä jopa laittaa ajattelemaan toisella tavalla? En tiedä, mutta sillä on mukavat näköalapaikat tässä elämän melskeessä. 😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

66 − 61 =